Opas vanhoillislestadiolaisuudesta eroamiseen: Osa 1: Päätöksen tekeminen

← Edellinen artikkeli: Opas vanhoillislestadiolaisuudesta eroamiseen: Johdanto

Vanhoillislestadiolaisuuden kieltäminen ei ole vain Jumalan sanan hylkäämistä tai seuroissa käymisen lopettamista. Joku saattaa edelleen uskoa Jumalaan aivan yhtä vahvasti, mutta lestadiolaisuus ei tunnu siihen oikealta tavalta. Eroaminen vaikuttaa koko elämäntapaan, siihen miten toimii työssä ja vapaa-ajalla, kenen kanssa viettää aikaa, missä paikoissa viettää aikaa ja millainen loppuelämästä tulee. Siksi päätöstä kannattaa miettiä huolella ja realistisesti. Impulsiivisista purkauksista ei voi rakentaa tasapainoista arvomaailmaa. Johdannossa linkkasin artikkelin, joka käsittelee uskon hyötyjä.

Jo YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa sanotaan, että jokaisella ihmisellä on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Molemmissa on potentiaali onnelliseen elämään. Ei ole olemassa vain hyvää tai pahaa. Valintaan vaikuttaa ensisijaisesti yksilön tarpeet, arvot ja unelmat. Jos tuntuu, että omasta uskonkriisistä ei ole muuta ulospääsyä kuin yhteisöstä eroaminen, pitää ainakin käydä vaihtoehdot oman pään sisällä läpi. Tämän artikkelin avulla selvität kohta kohdalta, kannattaako sinun erota.

Jos eroaminen on perusteltu ja oikein toteutettu, se on parantava ja kasvattava kokemus ihmiselle ja parantaa elämänlaatua. Mahdollisuudet toteuttaa juuri omia vahvuuksia elämässä paranevat. Jokainenhan tietää, että itselleen pitää olla rehellinen. Onnellisuus tulee sisältäpäin, siitä että toimii omaa hyvinvointiaan tukevalla tavalla.

Kuoleman jälkeisellä kadotuksella pelottelu ei tee ihmiselle hyvää. Nykyään sitä ei vanhoillislestadiolaisuudessa julisteta yksittäiselle ihmiselle, vaan ainoastaan yleisölle. Se voi kuitenkin olla haitaksi yksilölle myös yleisön joukossa. Jos sen kuuntelu aiheuttaa ahdistusta ja pakotetuksi tulemisen tunnetta, usko ei ehkä silloin ole hyvä valinta. Uskon pitää perustua positiiviseen ja elämää kantavaan voimaan.

Seuraava artikkeli: Opas vanhoillislestadiolaisuudesta eroamiseen: Osa 2: Eron suunnittelu – tulostettava pohja →

4 Comments

  1. Jebb, tuo kadotuksella pelottelu ei oikijasti ole hyvä juttu. Monille saatta tulla siitä ahdistusta ja hankalaa oloa.
    Itselläkin on jo pienemäpänäkin ollut se tunne että mut pakotetaan kaikkiin lestadiolaisten tapahtumiin, joka on yks syy siihen jonka takia se on nykyäänkin mulle vastenmielistä.

    Hyvä postaus jälleen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s