Opas vanhoillislestadiolaisuudesta eroamiseen: Osa 3: Toteutus

Vanhoillislestadiolaisuudesta eroamiseen tarvitaan paljon rohkeutta. Sen tekeminen on kunnioitettavaa ja hienoa, eikä sitä tarvitse hävetä missään tilanteessa. Jos joku yrittää saada olosi huonoksi päätöksen jälkeen, sitä ei tarvitse hyväksyä eikä se ole oikeutettua. Tärkeintä on, että pysyt itse rauhallisena ja kerrot asiat niin kuin ne ovat.

On hyvä kertoa asia selkeästi kerralla. Jos epäröit, etsi itsellesi tukihenkilö, jonka avulla saat tehtyä päätöksen – pelkkä ”ehkä” vain turhaan satuttaa ja huolestuttaa muita, ja he saavat hyvän tilaisuuden yrittää puhua sinua vielä puolelleen. Välttääksesi sen älä kerro uskovaisille asiasta, ennen kuin olet varma.

Eroamisen jälkeen tuttujen kohtaaminen voi ahdistaa. Kysymykseen ”Miksi erosit vanhoillislestadiolaisuudesta?” ei ole pakko vastata, tai voi vastata eri tasoilla ja syvyyksillä. Kaikista läheisimmille ihmisille syistä voi kertoa rehellisesti ja monipuolisesti. Puolitutuille sen sijaan syvällisempi analyysi päätöksen syistä tuntuu liian intensiiviseltä. Silloin on parempi antaa vain yleisluontoinen vastaus, kuten se, ettei usko samalla tavalla kuin ennen.

Kaavio kuvaa erilaisia tapoja kuvailla eron syitä. Tuntemattomille ja puolitutuille sitä ei yleensä tarvitse kertoa ollenkaan, mutta läheisimmille ihmisille voi kertoa avoimemmin mielipiteistään.

Voi olla niin, että kukaan ei tohdi edes kysyä asiasta, mutta tilanteisiin varautuminen keventää oloa – pelko muiden reaktioista ei silloin ole jatkuvasti mielessä.

Tässä artikkelissa puhutaan vain viattoman uteliaista kysymyksistä, mutta asiaan liittyen on olemassa vielä erillinen artikkeli, joka käsittelee negatiivisiin ja loukkaaviin kommentteihin vastaamista. On ikävä asia, jos tulee kohdelluksi huonosti eron seurauksena. Sitä ei onneksi nykyään tapahdu niin suuressa mittakaavassa, sillä muiden ihmisten päätöksiä arvostetaan enemmän.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s